keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kosinnan anatomia

Lueskelin eilen ihania hääblogeja ja Matkahäät-blogin postauksen kautta eksyin sivustolle, joka on itselleni täysin uusi tuttavuus. Kyseinen sivusto, nimeltään How he asked, keskittyy kokoamaan yhteen ja esittelemään kosintoja.  Ei kuulosta kovin pahalta vai mitä? Sivustoa selatessa epämääräinen kuvotuksen ja painostuksen tunne kuitenkin alkoi kasvaa rinta-alassa. Kosintatarinoiden otsikoissa käytetään toinen toistaan hulppeampia adjektiiveja. Epic and magical proposal! The cutest couple ever! Näyttää myös siltä, ettei kosinta saa enää tänäpäivänä olla vain kosinta. Kuka vastaisi myöntävästi pelkän ruusikimpun ja sormuksen edessä romanttisen illallisen ääressä, kun on olemassa museokosinta, koiranpentukosinta ja vintagehenkinen kosinta kaikista matkakohdekosinnoista puhumattakaan. 

Erään morsiamen tekstiä lukiessani mielessäni heräsi epäileviä ja ei niin ihastuneita ajatuksia. Toki olin lumoutunut kauniista kuvista ja kihlautuneiden parien kilometrien päähän hehkuvasta onnesta, mutta jokin jutussa ja koko sivustossa häiritsi. Tähänkö ollaan tultu? Nainen odottaa ja odottaa kosintaa (ja tekee sen myös miehelle selväksi), ja kun kosinnan hetki lopulta koittaa, pitää paikalle saada riittävästi taltiointikalustoa, jotta suuri hetki saadaan siirrettyä Facebookiin, Twitteriin, blogiin, Instagramiin ja kosintasivustolle. Onko kosinta kuten hypoteettinen puu metsässä? Kuuluuko siitä ääni, jos kukaan ei todista sitä? Tottakai ymmärrän, että kosinnasta on ihana saada kuvia ihan omia muistoja ajatellen, mutta tuota sivustoa selatessa näkee, että monen parin kohdalla pelkät kotialbumit eivät ole olleet tavoitteissa.

Voin varmaankin melko turvallisesti todeta ilman kilautusta Tilastokeskukseen, että suurin osa heterojen solmimista avioliitoista ovat saaneet alkusysäyksensä miehen kosinnasta. (Hatunnosto kosiville naisille tähän väliin.) Tässä epätasapainossa näkyy omituinen viktoriaaninen painotus, jossa kosinta oikealta mieheltä on pääsylippu onnelliseen elämään. Ideaalissa tilanteessa mies yllättää naisen tarkkaan harkitulla ja mieluusti hyvin suurieleisellä, jota on luonnollisesti suunniteltu kuukausia. Tanssikoreografiat (erityisesti flash mobit) ja aarrejahdit ovat plussaa. Tästä syystä kosinnasta ei saisi koskaan puhua suoraan etukäteen, sillä se pilaa spontaaniuden. Tähänkö ollaan tultu, kun yhdistetään sosiaalinen media ja naiset, jotka katsovat liikaa historiallisia pukudraamoja? Okei, itsekin rakastan yllätysten järjestämistä, joten varmasti moni mies nauttii saadessaan suunnitella kosintaa. Olen kuitenkin aivan varma, että moni kosinta viipyy tai jää jopa tekemättä, koska tuleva morsian on asettanut niin korkeat odotukset kosinnalle, ettei mies uskalla edes yrittää pelätessään näkevänsä pettymyksen tyttöystävänsä kasvoilla. Mitä jos kosintani ei olekaan How he asked -laatua?

Yllätyselementin toivottavuudesta huolimatta moni nainen toivoo ja odottaa kosintaa jopa siinä määrin, että pyrkii myötävaikuttamaan kosintapäätöksen syntymiseen tai ainakin oikean kosintatavan tai sormuksen valintaan mitä erikoisimmilla manipulointikeinoilla. Itselläni ei ole tässä asiassa yhtään muita puhtaampia jauhoja pussissa, sillä saatoin ehkä mahdollisesti jättää muutaman kerran internetselaimen välilehteen auki kuvia potentiaalisista kihlasormuksista. Hups.

Tällaisen manipuloinnin kohdalla alkaa väistämättä pohtia kosintaan liittyviä paineita ja sosiaalisia latauksia. Omalla kohdallani olin niin onnekas, että löysin ihmisen, jonka kanssa olimme alusta asti samalla sivulla ja kihlautuminen sekä häiden järjestäminen olivat molemmille asia, joka oltiin puolin ja toisin artikuloitu toivottavaksi askeleeksi. Tällaisessa tilanteessa suurieleinen yllätyskosinta kuulostaa jo kornilta, jos iltaisin maataan yhdessä sängyssä suunnittelemassa unelmahäitä ennen nukkumaanmenoa. Vielä kornimmaksi homma muuttuu siinä kohtaa, kun yhdessä keskustellaan siitä, miten koominen ja epäyllätyksellinen draamakosinta tässä vaiheessa olisi. Siitä huolimatta eleetön supermarketin käytävällä tehty sopimus sormustenhankinnasta kuulostaa sosiaalisessa ympäristössä jotenkin valjulta. Missä ovat jälkiruokaan piilotettu sormus, puskissa väijyvä valokuvaaja, hevosajelut ja muu sirkus? Olisin toki ollut vaikuttunut suuresta vaivannäöstä, mutta olisin ollut huolestuneempi, jos en olisi voinut puhua tulevan puolison kanssa omista tulevaisuudenhaaveistani tai en olisi ollut kartalla hänen ajatuksistaan.  Kun naimahaaveet on nostettu pöydälle, on kai enää kovin vaikea yllättää toinen spontaanisti. 

Jotkut morsiamet sanovat, että yllätys tuleekin siitä, ettei tiedä milloin ja miten kosinta tapahtuu. Yllätyksiä voi ja pitääkin järjestää myöhemmin yhteisellä elämäntaipaleella, mutta miksi juuri kihlautumiseen täytyy liittää yllätyselementti nimenomaan naisen osalta? Eikös tämän ole vähän sama asia kuin se, että osoittaisi sormella mitä haluaa joululahjaksi ja sitten pyytää sen pakettiin, jotta voi jouluaattona "yllättyä" iloisesti? Anteeksi nyt, mutta eikö tämä ole vähän teennäistä? Miten on edes mahdollista, että kosinta voi tulla täysin puskista ilman pienintäkään tietoa kosijan avioliittotoiveista, ellei kosijaan ole sattumalta tutustunut juuri bussimatkalla tai lähikaupan kassajonossa? Tällaisessa kulttuurisessa traditiossa juuri tietämättömyydestä oman kumppanin suhteen tulee kosinnan onnistumisen itseisarvo. Se ettei osannut laisinkaan odottaa kumppanin kosintaa on jollakin kierolla tavalla positiivinen asia. Raadollisesti ajateltuna en ikinä suostuisi kosintaan, jos voisin jälkikäteen kommentoida "etten osannut yhtään odottaa tätä". Avioliitto ei ole asia, jonka kuuluu tulla yllätyksenä. Päätöksen täytyy olla molemminpuolisesti harkittu ja yhteisesti keskusteltu. Yllätykset ovat siinä vaiheessa toissijaisia. 

Tästä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen, joka tämän tekstin innoitti. Miksi kosinnasta on tullut hääjuhlien kaltainen tapahtuma, joka pitää taltioida ja esittää muille? Okei, onhan se hassua, että me tavalliset tallaajat repostelemme häillämme pitkin internettiä, mutta kyse on toisaalta jo lähtökohtaisesti juhlasta, johon on kutsuttu vieraita tilaisuuden todistajiksi ja juhlaväeksi. Häät ovat juhla, jonka iloa tuntuu luontevalta jakaa puolin ja toisin. Kosinnoista sen sijaan tulee tirkistelevä olo, sillä sen mieltää helposti romanttiseksi kahdenkeskiseksi hetkeksi. Tämä käsitys lienee muuttumassa, kun seuraan liittyvät valokuvaaja, videokuvaaja ja varmaan pian myös ohjaajakin. Kosinnan täytyy olla jotain niin upeaa, että se ylittää tietynlaisen kosinnan laadullisen kynnyksen ja saa sosiaalista huomiota. 


Tasa-arvon kannattajaksi sekä parisuhteessa että sen ulkopuolella tunnustautuvana koen syyllisyyttä siitä, että kaikesta tästä puheesta huolimatta olisin taatusti nauttinut överikosinnasta. Siitä huolimatta kadun nimenomaan sitä, etten monien muiden naisten tavoin ottanut härkää sarvista ja kosaissut tulevaa miestäni. Mitä minä olisin siinä menettänyt? Vastaus olisi varmasti ollut myöntävä ja yllätyselementti taattu. Toisaalta, en vaihtaisi mihinkään sitä hetkeä, kun istuimme autossa parkkihallin hämärässä ja vaihdoimme juuri ostamamme sormukset yhteisen päätöksen merkiksi, eikä kukaan ohi kävelevistä ostoskassejaan kantavista ihmisistä tiennyt kuinka paljon rakkautta auton ovien takana tuossa hetkessä myllersi. Tuon tunteen muistamiseen ei tarvita videoklippejä, eikä valokuvaajia. Se on vain meidän kahden. Kosinnan syvin olemus kun tulee jostain muualta kuin ulkokultaisista seikoista, teemoista ja ihmislaumoista. Ehkä tärkeintä olisikin kysyä yhdessä "haluammeko me mennä naimisiin ja tahdommeko tehdä töitä tuon päätöksen eteen". Se kun on kysymyksistä suurin. Eikö tuon päätöksen tekeminen itsessään tee hetkestä ainutlaatuisen ja ikimuistoisen?


13 kommenttia:

  1. Kirjoitin itsekin kosinta-asioista omassa blogissa ja totesin, että itse toivoisin sen olevan kahden ihmisen intiimihetki. En halunnut mitään överikosintoja vaan ihan kahden kesken, mielellään muiden silmiltä piilossa olevan kosinnan ja sen sainkin. Musta tärkeintä on kahden ihmisen väliset tunteet toisiaan kohtaan ja se päätös ,että haluaa olla toisen kanssa niin paljon, että haluaa sitoutua toiseen lopun iäkseen. Kaikki ei sitä päätöstä pysty tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä kurkkaamassa tekstisi. Olen täysin samaa mieltä kanssasi! :)

      Poista
  2. Hyvä teksti! Meilläkään kosinta ei ollut maailmaa räjäyttävä spketaakkeli, josta olis saanut aikaiseksi huikaisevan videopätkän youtubeen tms. Yhdessä sovittiin kihlautumisesta ja sormuksia vaihdettiin, kun ne kotiin asti molemmat saatiin. En siltä voi väittää, ettenkö olisiollut innoissani vähäsen edes yllätyksellisemmästä ja spontaanimmasta kosinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla samat fiilikset täälläkin. :)

      Poista
  3. Erittäin hyvä teksti! Itse olen kummastellut aina näitä kosinnan odottelijoita ja ylipäätään sitä ajatusmaailmaa, jossa miehen täytyy kosia ja kosinnan täytyy olla yllätys. Me menimme kihloihin yhteisestä sopimuksesta vuosipäivänämme ja ennen tätä oli juteltu paljon kihlautumisesta ja siitä, mitä se tarkoittaa. Paria päivää ennen varsinaista vuosipäivää mieheni vei isälleni pullon konjakkia, sillä isä oli aikanaan tehnyt samoin äitini isälle. Toki yllätyskosinta olisi ollut tämänkin tytön mieleen, mutta paljon enemmän annan arvoa sille, että kihlaus oli oikeasti yhteinen päätös, molemmille tärkeä asia ja merkitsi sitä, mitä sen kuuluukin merkitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska tuo konjakkipullo. ;)

      Poista
  4. Tosi hyvä teksti! Kyllä oma kosinta oli intiimi ja täysi yllätys. Vaikka ensi reaktio Matkahäät postaukseen olikin et Wau! Mutta niin taitaa olla kaikkeen erilaiseen ja kuvilla varustettuun tulevaan avio-onneen. :D

    Kuitenkin nyt tuli jotenkin huono omatunto siitä, että hääbloggaa. "retostelee" tulevilla häillään ja jakaa kuvia ja materiaalia pitkin nettiä. Harkitsen tekstisi luettua myös jopa koko blogin lopettamista. Voihan peeketi. :D Mutta loistava teksti, sai taas ajattelun aihetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt ihmeessä hääbloggailusta ota huonoa omaatuntoa! Itsekin häistäni bloggasin ja se bloggaajien välinen yhteisöllisyyskin jo oli hommassa niin kivaa, etten pois vaihtaisi. :)

      Poista
  5. Hahaa, ihmettelin että mikäs tämä nyt on mihkä mun blogi on linkattu, mutta aivan mahtavaa tekstiä koko uusi blogi täynnä! Ihanan suoraan kirjoitettu ja ei oikeastaan voisi olla enempää samaa mieltä.

    Itsekin siinä sivustoa selaillessani huomasin selkeästi että ne tarinat, joissa on huonommat kuvat tai arkisemmat tekstit, eivät sytyttäneet lähellekään niin paljoa. Mutta sepä onkin se viihdearvo mikä niillä hyvillä kuvilla ja oikeilla sanavalinnoilla on. Kyseisessä kosinnassakaan ei mitään muuta tehty kuin ikuistettu valokuviin ja perinteisesti polvistuttu, mutta ihminen siellä linssin takaa osasi ne suuret tunteet niin mainiosti taltioida ja ihminen tekstin takaa hehkuttaa asian taidokkaasti maasta taivaisiin. :D Perus aivot-narikkaan-hömppää siis :)

    Tästä tuli hyvin mieleen noi hääfoorumien "Kosinnan odottelijat" palstoilla valittavat naiset. Tulee vähän semmoinen olo, että eikö niiden parisuhteissa keskustella ollenkaan?

    Itseänikin lopulta vähän harmittaa, kun meidän kosintatapahtumasta tuli niin iso juttu. Oltiin hääpäiväkin oikeastaan jo sovittu ja silti jotenkin tuntui "velvolliselta" suorittaa jokin virallinen kosinta. Ja tosiaan yllätyksiähän ei voi koskaan olla liikaa, että kaipa se oli sitten vain yksi loistava tekosyy lisää järjestää jotain säpinää arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen noita "Kosinnan odottelijoita" ihmetellyt aivan samasta syystä. Ihan kuin foorumilla kokoontuisi jokin salaseura, joka pyrkii erilaisin keinoin istuttamaan miesten päihin kosintasuunnitelmia. :D

      Poista
    2. Jep, karu faktahan vaan on että jos miehiltä jotain haluaa, on se parempi vaan nostaa kissa pöydälle ja lähteä ihan siitä perusteista liikkeelle, että mikä kissa edes on. :D Tai sitten kyse on juuri tuosta että halutaan jotain spektaakkelimaista ja superyllätyksellistä suoraan elokuvista ja jos siitä alkaa puhumaan niin piloillahan se sitten on.. Naiset ;D

      Poista
  6. Hei, täällä yksi kosinnan odottelija (joka tosin ei ole asiasta aiemmin minnekään kirjoitellut :D) Kyllä meillä om kosinnasta ja kaikenlaisesta siihen liittyvästä kotona puhuttu, mutta joskus olen lueskellut kyseisiä palstoja ihan perspektiivinkin hakemiseksi, kun joskus surettaa se, ettei toinen ole vielä aivan valmis siihen sitoutumiseen, mitä itse suhteelta toivoisi :)
    Olemme keskustelleet naimisiinmenosta, lapsista ja tulevaisuudesta ylipäänsä ja mies tietää, että itse olisin valmis niin sanotusti "lyömään lukkoon" sen, että näissä kaikissa asioissa kumppanini olisi juuri hän. Painostaa en halua, kiire meillä ei ole. Mikäs tässä on odotellessa, ihanan ihmisen kainalossa. Mutta ei, en pistäisi pahakseni, jos hän sitten aikaan tuntiessaan halua pyytää minua vaimokseen yllättäisi minut vaikka ihan kotona parin kynttilän valossa. Ja kosinnan ei minun mielestäni aina tarvitse olla miehen tehtävä, mutta jos olemme yhdessä keskustellessamme tulleet siihen tulokseen, että minä olen valmis ja hän ei, eikös ole ihan loogista, että hän kertoo minulle, kun sitä on, sen sijaan, että minä asiaa jatkuvasti tiedustelisin? :)

    VastaaPoista
  7. Sitä paitsi, joululahjavertaus ontuu. Jos osoitat sormella, mitä haluat, ja että se tulee antaa joululahjaksi, tiedät tasan tarkkaan mitä saat ja milloin. Jos kerrot, että haluat naimisiin ja toinen sanoo, ettei ole valmis eikä osaa sanoa, milloin on, voi kosinta hyvinkin tulla aidosti yllätyksenä. Kyse on siitä, että pitääkö välttämättömänä, että tästä vastalöytyneestä valmiudesta kerrotaan maitohyllyjen välissä tyylillä "joo, kai se nyt alkaa olla varma juttu, niin haluatko hakea tuosta ostarin kultaliikkeestä saman tien sormukset vai miten tehdään?" vai voiko toinen julistaa valmiutensa kynttilöiden valossa kotisohvalla kun on juuri muutenkin vaihdettu kauniita sanoja. Kosinnan yllätyksellisyys voi tulla ihan siitä, ettei tiedä arkisen kauniin hetken luomisen liittyvän siihen, että toinen aikoo ottaa esille halunsa mennä naimisiin. Enkä ymmärrä, miksi tämä olisi jotenkin "epäaidompi" tai "teennäisempi tapa" kuin se, että "yhdessä sovitaan" ruokakaupassa arkiostosten yli. Jompikumpihan senkin keskustelun aloittaa. Eikö se ole silloin sen aloitteellisen tekemä kosinta, jos lopputulos on kihlautuminen?

    VastaaPoista